perjantai, 8. toukokuu 2026

Vedonlyönnin superviikonloppu toukokuussa

Toukokuun kolmas viikko tarjoaa vedonlyöjille todellisen superviikonlopun. Samalla viikolla käynnistyvät jääkiekon MM-kisat, lauantaina ratkotaan Euroviisujen voittaja ja saman illan aikana nähdään todella isoksi tapahtumaksi noussut nyrkkeilyilta Ice Cage 7. Harvoin yhdelle viikonlopulle osuu näin paljon pelattavaa täysin eri maailmoista.

Kaikkea ei tietenkään tarvitse pelata, mutta tällaisina viikonloppuina markkinaa tulee seurattua tavallista tarkemmin jo ihan viihdearvonkin vuoksi.

Jääkiekon MM-kisojen alkulohko parasta vedonlyöntivärkkiä

MM-kisojen alkulohko on vedonlyönnin näkökulmasta usein yksi turnauksen parhaista vaiheista. Markkina reagoi yleensä sen aikana liikaa ennakkosuosikkeihin. Alkusarjasta löytääkin usein parhaat altavastaajanapsut, kun pienemmät maat pääsevät haastamaan isompiaan ilman suuria paineita. Lisäksi turnauksen alkuvaiheessa kokoonpanot ja ketjukoostumukset hakevat vielä paikkaansa, avaten hyvän yllätysmomentin paikan.

Jääkiekon MM-kisat 2026 näkyvät Viaplaylla ja MTV:n kanavilla.

Katso Euroviisu-vedonlyönnissä myös erikoiskohteet

Euroviisuissa tilanne on hieman erilainen. Suomi lähtee kilpailuun Linda Lampeniuksen ja Pete Parkkosen esityksellä todella kovista asemista, eikä voittajakerroin välttämättä tarjoa enää suurinta etua.

Vedonlyönnillisesti kiinnostus kohdistuu enemmänkin top-5, top-10, ja pistesijoitusmarkkinoihin, joissa somehypen vaikutus näkyy usein viiveellä. Euroviisuvedonlyönnissä markkina elää muutenkin poikkeuksellisen paljon harjoitusten, live-esitysten ja yleisöreaktioiden mukana, joten kertoimet voivat heilua rajustikin vielä finaalipäivänä.

Euroviisu-viikon lähetykset näyttää taas tutusti YLE.

Kamppailulajit ovat yksi vaikeiten arvioitavia lajeja vedonlyöntisivustoille

Ice Cage 7 on taas erittäin pulmallinen buukkereille, sillä kertoimienlaskijoiden on todella vaikea hinnoitella matseja täysin kohdilleen. Viihde- ja vapaaottelun yhdistelmä, erikoiset otteluparit ja ottelijoiden rajallinen historia tekevät tuloksista huomattavasti vaikeammin ennustettavan kuin perinteisissä urheilusarjoissa.

Ice Cage seiskan pystyy katsomaan striimin välityksellä Livearena.io -palvelun kautta.

perjantai, 13. helmikuu 2026

Helmikuu 2026 sytyttää pelikuumeen

Helmikuu 2026 osuu omaan vedonlyöntikalenteriin aika täydellisesti. Harvoin tulee vastaan kuukausi, jolloin on näin monta kiinnostavaa urheilutapahtumaa. Tällaisina kuukausina tulee seurattua markkinaa tavallista aktiivisemmin, ihan jo mielenkiinnon takia.

Super Bowl LX

Super Bowl on näistä se klassikko. En ole koskaan ollut mikään NFL-asiantuntija, mutta jenkkifutiksen finaali kuuluu silti joka vuosi ohjelmaan. Vedonlyönnin puolella kiinnostus osuu markkinan liikehdintään ja prop-betseihin.

Super Bowlissa parhaat paikat löytyvät usein erikoisvedoista. Prop-markkina on valtava, eikä kaikkea hinnoitella yhtä tarkasti kuin pääkohteita. Pelaajakohtaiset jaardit, touchdownit ja erikoisemmat tapahtumavedot elävät voimakkaasti hypen ympärillä. Myös kertoimien vertailu on tärkeää, sillä suuren vaihdon kohteissa saa usein lyötyä pelilapun sisään peliyhtiön 0-katteella.

Talviolympialaiset 2026

Helmikuun suurin mielenkiinto osuu tietysti talviolympialaisiin. NHL-pelaajien paluu olympiajäille tekee jääkiekon olympiaturnauksesta ihan eri mittaluokan tapahtuman.

Olympiakiekossa korostuu turnausformaatti. Kyseessä on lyhyt turnaus jossa yksittäisten pelien merkitys muuttavat dynamiikkaa. Oma lähestymistapa on tarkastella pelaajien roolituksia seurajoukkueissa ja ylivoimakoostumuksia tarkemmin ennen vetojen asettamista sisään.

Uuden Musiikin Kilpailu 2026

UMK on sitten taas oma lukunsa. Vedonlyöntikohteena se on erittäin mielenkiintoinen tavallisiin urheilutapahtumiin verrattuna. Kertoimet reagoivat nopeasti yleisön mielipiteisiin, ja sosiaalisen median haippaus heilauttaa markkinaa yllättävänkin paljon.

UMK vedonlyönnissä tärkeintä on ajoitus. Varhaiset kertoimet voivat sisältää arvoa ennen kuin ennakkosuosikit nousevat massojen tietoisuuteen. Toisaalta liveshow’n aikana markkina voi ylireagoida yksittäiseen esitykseen tai some-reaktioon.

lauantai, 20. joulukuu 2025

Vedonlyöntivinkit urheilun suurtapahtumissa

Urheilun suurtapahtumien aikana vedonlyöntimarkkina paisuu nopeasti, kun mukaan lähtee runsaasti satunnaisia pelaajia. Tämä korostuu erityisesti turnauksissa, jotka keräävät poikkeuksellisen paljon huomiota myös sellaisten pelaajien keskuudesta, jotka eivät kyseistä lajia normaalisti aktiivisesti seuraa. Vedonlyönnin vaihto ja kohdemäärät nousevat tällöin selviksi piikeiksi verrattuna tavalliseen sarjakauteen.


Kotimaisen Veikkauksen, sekä kansainvälisten vedonlyöntiyhtiöiden raporteissa toistuu tämä sama ilmiö: arvokisat, finaalit ja isot turnaukset nostavat vaihtoa selvästi normaalia korkeammalle tasolle, eikä vakiopelaajien pelikassat ole ainoa syy kasvaviin betsimääriin.

Käytännössä tämä tarkoittaa usein sitä, että suosikit ja suuret nimet keräävät suhteettoman suuren osan pelirahasta.


Kun “tuularit” pelaavat tutun ja turvallisen vaihtoehdon puolesta, kertoimet usein vääristyvät altavastaajien kohdalla. Vedonlyöjän näkökulmasta suurtapahtumat mahdollistavat parhaimmillaan ylikertoimien löytämisen, ja juuri näissä spoteissa altavastaajista voi nousta esiin keskimääräistä kiinnostavampia pelikohteita.

Parhaat vedonlyöntitapahtumat vuoden 2026 lähestyessä

Tulevan vuoden kalenterissa, vuoden 2026 vedonlyönnillisesti suurimmat päätapahtumat ovat talviolympialaiset 2026, joissa jääkiekko palaa olympialaisiin NHL-tähtien voimin, sekä urheiluvuoden huipentava jalkapallon MM-kisat 2026, josta odotetaan koko vuoden suurinta vedonlyöntispektaakkelia.

Myös kotimainen kamppailu-urheilu on noussut nopeasti vedonlyöjien kartalle. Paljon puhetta herättänyt Ice Cage on kerännyt lyhyessä ajassa suuren yleisön, ja kiinnostus näkyy suoraan myös vedonlyönnissä. Tulevaa Ice Cage 6 -tapahtumaa ja siihen liittyvää vedonlyöntiä odotetaan jo nyt yhtenä vuoden kiinnostavimmista vedonlyöntitapahtumista, ja vaihdon ennakoidaan nousevan edellisten tapahtumien tasolle.

Omaa mielenkiintoa veikkaajan näkökulmasta nämä viihdeottelut korostavat myös sillä, että buukkereiden on vaikeampi arvioida ottelijoiden voimasuhteita, kun ne urheilusarjoihin verrattuna paljon harvemmin kohtaavat.